
Vanhin Babyloniasta kertova lähde on noin vuonna 2300 eKr. kirjoitettu laatta. Muut Babyloniasta kertovat lähteemme ovat arkeologiset kaivaukset ja Hammurabin lait. Tästä rajallisesta lähteiden määrästä huolimatta meillä on jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, mitä Babyloniassa silloin joskus aikanaan tapahtui. Olemme melkein kaikki sitä mieltä, että Babylonian valloittivat jossain vaiheessa assyrialaiset, jotka myöhemmin häädettiin pois, ja joita seurasivat persialaiset hallitsijat, kunnes Aleksanteri Suuri valloitti sen kreikkalaisille, joilta persialaiset ottivat sen takaisin Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen.
Puhun asioista jotka tapahtuivat kauan ennen syntymäämme, kauan ennen "sivistyksen" saapumista Suomeen ja kauan ennen Kekkosta, mutta ennen kaikkea kauan ennen Nuorten Ääni -toimituksen perustamista. Vaikka Babylonia on ikivanha asia, tuntuu kuin tietäisimme siitä enemmän kuin tiedämme omasta perustamiskokouksestamme, joka oli kolme vuotta sitten. Edes ihmiset, jotka osallistuivat perustamiskokoukseen, eivät ole samaa mieltä siitä mitä siellä tapahtui. Voitte siis kuvitella, millaisissa ongelmissa olimme tämän historiikin suhteen. Arkeologia tässä on leikitty.
Monivaiheisen historiikin tekemiseen meni yhteensä kuukausi, jonka aikana tuli tehtyä yli 15 haastattelua. Saimme etsiä käsiimme toimituksen ensimmäisiä jäseniä, jotka eivät ole olleet kuvioissa enää pitkään aikaan. Haastatteluja tuli kuvattua ja äänitettyä useampi ja suurin osa materiaalista on katsottavissa tämän historiikin sivuilla. Ihmisten lisäksi toimituksen vanhoja toimintakertomuksia on päästy lukemaan. Joka sivua lukiessa tuli ainakin yksi "Aaa...ai NOIN se oli".
Osittain tämän historiikin tarkoitus on kertoa, mitä toimitus on tehnyt, miten se on muuttunut ja kehittynyt, ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen. Silti tämän historiikin tarkoitus ei lopu siihen. Historiikin tarkoitus on myös tutkia sitä, miten toimituksen jäsenet ovat itse kokeneet toiminnan. Jäsenten kokemukset ja heidän kehityksensä on myös olennainen osa toimitusta, sillä toimituksen mukana myös sen jäsenet ovat kehittyneet.
Kuitenkaan tämä historiikki ei ole vain historiankirja. Täältä löytyvät myös kaikki toimituksen tuotokset arkistoituna. Yksi historiikin tarkoituksista on myös kertoa toimituksesta ja sen vaiheista ulospäin. Parhaimmassa tapauksessa tätä historiikkia voidaan käyttää jonkun toisen samanlaisen toiminnan perustamiseen niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ei ole olemassa yhtäkään ihmistä joka on tietää ja muistaa kaiken toimituksesta. Jokainen, joka selaa näitä sivuja, oppii varmasti jotain uutta.
Comments (0)
You don't have permission to comment on this page.